Ajatuksia matkalta

🌟   Mitä enemmän tiede avaa universumin ovia, sitä suurempia mysteereitä tulee vastaan ovien takana./tt

🌟   Totuudella ja valheella on yksi yhteinen piirre eli kumpikaan ei katoa, vaikka se polkaistaisiin maan alle../tt

🌟   En ainoastaan kuule musiikkia vaan myös näen sitä./tt

🌟   Luova ihminen ei voi ottaa toisten ideoita ja viedä niitä eteenpäin omina ideoimaan.. /tt

🌟   Joku luova ihminen keksi vuosituhansia sitten pyörän, ehkä seuratessaan pillerinpyörittäjää . Sitten toiset luovat ihmiset pääsevät jatkamaan siitä edelleen, miten monella eri tavalla pyörää voidaan käyttää./tt

🌟   Elämästä, elämästä ne jäljet jää, ei kuolema niitä kultaa./tt

🌟   Luova ihminen voi tuntea tyydytystä vain sellaisesta  ideasta, minkä hän on itse luonut./tt

🌟   Jos ei kestä totuuden esille tuloa, silloin olisi jo korkea aika katsoa peiliin./tt

🌟   Elämämme on kuin kaarisilta.  Mistä se alkaa - emme tiedä.  Mihin se päättyy - emme tiedä.  Vain perille päässeet tuntevat elämän salaisuuden.

🌟   Täytyy ajatella, mitä sanoo, ettei yhtä äkkiä sano, mitä ajattelee.

🌟    Kuolleet kalat uivat virran mukana.

🌟   Taideteos on älyn kirkastuman tunne-elämyksen ilmaisu.

🌟   Samaa mieltä oleminen ei saa olla ystävyyden edellytys.

🌟    Se on aina haaksirikko, jos menettää luottamuksen johonkin ihmiseen./tt

 🌟   Jos totuus saa pahennusta aikaan, on parempi, että pahennus tapahtuu, kuin, että totuus jää salatuksi./Hieronymos

🌟   Monet ihmiset kätkevät näennäisen uskonnon taakse rumimman puolensa.

🌟   Vastoinkäymiset kasvattavat ajattelu- ja syventymiskykyämme.

🌟   Onko järki aikaisesti tuomittu olemaan kaksi askelta vihan vilkasta jäljessä?

🌟   On Oikein tyytyä siihen, mitä sinulla on, mutta ei milloinkaan siihen, mitä sinä olet.

🌟   Pidä huoli siitä, että ei ole mitään, mistä sinun ei pitäisi itseäsi moittia.

🌟   Taideteos on älyn kirkastuman tunne-elämyksen ilmaisu.

🌟    Vain ne, jotka hallitsevat itseänsä, hallitsevat elämää ja luovat siitä jotakin.

🌟    Ylpeys ei tahdo olla velassa eikä itsekkyys tahdo maksaa..

🌟    Näin unta, että on elo kauneus; ma heräsin, se oli velvoitus./ Immanuel Kant

🌟    Oikeamielisyys on siinä, että tunnustetaan toisten oikeus..

🌟    Ei ole suurempaa onnettomuutta, kuin se, että ihminen alkaa pelätä totuutta  ajatellen, että se paljastaa hänet.

🌟    Ihminen suoriutuu paremmin huonosta omastatunnostaan kuin huonosta maineestaan.

🌟     Meidän tulisi etsiä sellaisten ihmisten ystävyyttä, jotka saavat  meidät pyrkimään kohti suurempaa täydellisyyttä ja tuomaan esille persoonallisuutemme parhaat puolet.

🌟    Kenelle Jumala antaa viran, hän ei vielä pitkään aikaan anna järkeä..

🌟    Kenenkään ei pitäisi milloinkaan hävetä olevansa väärässä.  Päinvastoin hän on viisaampi tänään kuin eilen..

 

 

 

 

Uusimmat kommentit

01.11 | 12:44

Hienoja veistoksia, olet todella tuottelias. Hienot ovat sivusikin.

...
05.11 | 19:05
Teksti on saanut 1
18.10 | 13:03
KUKKAMAALAUKSIA on saanut 1
23.12 | 23:13
Etusivuni on saanut 7